Askel lähempänä TK2:sta!

20:40

Kävimme eilen Monnin kanssa toko-kokeessa, tuomarina Harri Laisi. Monni oli jo aamusta, ennen lähtöä kovin flegmaattinen. Ei näyttänyt olevan ollenkaan kiinnostunut lähteä. Kuitenkin saatiin AVO-1 tulos ja 165p. Mieletön fiilis että ensimmäinen AVO-1 tulos ollaan saatu. Kokonaisuudessaan kisasta ei kuitenkaan niin hyvä fillis ollut. Monni teki "ok" työtä, mutta paremmin olisi voinut mennä.

Paikkamakuu: 10
Tästä on kehkeytynyt meidän luottoliike. Hyvä niin, ja ilmeisesti kesän ulkoruokinta kannatti.

Seuraaminen: 8,5
Seuraaminen oli mielestäni aivan kauheata. Monni kyllä seurasi hyvässä kohdassa, mutta katsekontakti puuttui yli puolet matkasta, ja väljyyttä oli Täytyy treenata pitempiä seuraamiskaavioita. Itse olisin ehkä seuraamisesta antanut 6.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10
Monni ei onneksi ennakoinut, ja nopea maahanmeno.

Luoksetulo; 9
Monnin tuli vähän laimeasti, pysähtyminen ihan ok. Pitää treenata vähän taas niitä läpijuoksuja, että vauhti pysyy hyvänä.

Liikkeestä seisominen: 0
Monni ennakoi ja istuutui, oli todella huono liike. Mutta tämähän on ollut meidän murheenkryyni aina.

Noutaminen: 8
Monni meni jotenkin lukkoon, ja lähti vasta toisella käskyllä. Sivulletulo oli vino, mutta korjasi itse.

Kauko-ohjaus: 10
Wow! Kerta se ensimmäinen kun kaukoista saa kympin. Vielä treenatessa hallin ulkopuolella Monni nousi seisomaan kun kimeästi käskin sen istumaan. Mietin miten saisin tämän korjattua. No, käskin vähemmän kimeällä äänensävyllä, ja se istui. Käytin samaa äänensävyä kokeessa, ja Monnihan istui. On kiva huomata miten nykyään pystyy ratkaisemaan näitä ongelmia aika nopeasti.

Estehyppy: 7,5
Monni on edellisten treenien jälkeen nyt ruvennut vinkumaan, lisäksi jouduin antamaan kaksoiskäskyn. Mutta hienosti istui esteen taakse, ja tuli todella nättiin perusasentoon.

Yleisvaikutelma: 10
Heh. mitäs nyt tähän sanoisi. Harri sanoi että oli kiva katsoa meidän suoritusta, vaikka liikkeestä seisominen meni nollille niin se sanoi että oli erittäin hyvä voittajaluokan liikkeestä istuminen ;) Kehui myös napakoita ja tarkkoja kaukoja. Seuraamista sanoi väljäksi mutta seurasi hyvässä kohdassa.

Nyt ollaan askel lähempänä TK2:sta. Tietää taas mitä osia pitää treenata ennen seuraavia kokeita parin viikon päästä. Seisomista, hyppyä ja seuraamiskaavioita. Ja nyt pitää lisätä voittajaluokan treenejä. Olen myös innoissani tehoryhmään-B pääsystä. Tietää siis enemmän armotonta treenaamista.

You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe