Hakumetsässä

07:48

Eilen Koodi sai uuden kokemuksen, ja taisin minäkin saada. oltiin nimittäin sovittu hakutreenit. Oli ihan ensimmäinen kerta minulle ja Koodille. Ummikkona minulla oli kuitenkin hyvä porukka kenen kanssa treenata. Eritasoisia koirakoita aina SM-osallistujista tuoreisiin tapauksiin.

Lähdettiin köröttelemään iltapäivällä Vihtiin, asteita ulkon oli reilut 28,5. Metsä missä oltiin oli tosi tiheä, ja monipuolinen ja rajattiin mielestäni hyvä alue, joka oli myös kokeneemmalle koiralle haastava. Siellä metsässä ei tuullut ollenkaan joten hiki virtasi. Onneksi tankkasin paljon vettä mukaan.

Kun siirryttiin aloituspaikalle, niin Koodi selkeästi jäljesti sitä matkaa mitä oltiin kuljettu. Ehkä siitä tuleekin jälkikoira? (Pitää sitäkin testaa jossain vaiheessa)

Koodi kanssa tehtiin 2 eri treeniä. Ensin sellainen että kaikki meni piiloon, ja me vaan käveltiin metsässä. Koodi ei kyllä ymmärtänyt kovinkaan paljon tästä treenistä. Se hyppäsi melkein Lauran jalkojen päältä eikä kuitenkaan tajunnut että siellä makaa joku. Mutta heti kun se jonkun huomasi se meni rohkeasti moikkaamaan. Anninan Koodi taisi löytää jäljellä eikä ilmavainulla.

Sitten tehtiin vielä motivaation nostoa, niin että Koodi näki maalimiehen poistuvan. Kun maalimies oli piilossa Koodi pääsi etsimään. Tämä oli Koodin mielestä kivaa ja kiihdyttävää. Enempää ei sitten Koon kanssa tehty ja mielestäni tämä oli ihan hyvä eka kokemus.

Sain itse ainakin tosi paljon irti treeneistä ja minusta oli ihanaa nähdä miten koirat nautti tekemisestä. Kiitos A, L ja S. Mennään pian uudestaan!

You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe