Otettiin ensin Koodin kanssa seuraamista. Siellä melkein heti tuli ääni. Nyt kokeillaan torua jonka jälkeen lyhyt jäähy ja sitten otetaan uusiksi. Muista joskus pysyä paikoillaan vaikka sanot seuraa, jos hiljaa niin annan palkkaa. Myös liike seis on joskus pidempi. Tuhina kertoo jo että kohta ääni tulee. Tärkein asia on kuitenkin se että ääntä ei saa pelätä! Muuten on vaikea korjata, eli itse ei saa liikkua varoen ettei vain ääni tulisi. Varsinkin korjauksissa huomasi että ääntä tuli. Koodi ei kyllä tästä treenistä lannistunut. Seuraaminen näytti ehkä jopa vähän siistimmältä kun ei tullut lelua, ei edistänyt niin paljon. 

Sitten paikkamakuuta. Koodi oli silloin luvalla saanut hömpötellä kentällä pallolla että nähtäisiin se oikea mielentila sillä paikkiksessa. Se ihan selvästi ei vielä tajua miten tärkeää paikalla pysyminen on sillä kun Oili teki aika pahoja häiriöitä esim. vapautti putkelle, niin Koodi mokasi joka kerta. Kun miettii miten me tätäkin treenattiin Teemun kanssa kesällä, niin on vielä paljon tekemistä. Sama on jäävien treenaamissa, siinä pitää nyt treenata häiriötä. Kun tehtiin seisomista häiriöllä ja Oili vieressä käski maahan niin lankaan meni. Oili sanoi että ihan hyvälllä mallilla on mutta pitää vielä vahvistaa. Sitten kun nämä on kunnossa niin aletaan taas ottamaan paikkista. 

Koulutus oli siis todella antoisa ja vahvisti mun ajatuksia siitä että nyt aletaan liikkua vireen suhteen vähän vaarallisilla vesillä. Ja nyt lisätään sitten häiriötreenejä näihin pysymisiin. Tämä lelusta luopuminen treeneissä on varmaan mulle vaikeampaa kun Koodille. Mua säälittää kun pikku riiviö ei saa leikkiä ihanalla pallolla kun treenataan (paitsi ulkona jos tekee tosi hyvin). Itseäni pitää nyt psyykata tässä, eikä ilmeisesti Koodia. Sillä kyllä mä tiedän että tämä on viisas päätös, mutta lahnakoirasyndrooma on vienyt minut namipalkkaajasta lelupalkkaajaksi. Ja sehän loppui just nyt Kn kanssa.