Jessican opeissa

16:25

Tänään oli aamuisella Jessicalla ohjattua treeniä. Kiitos Kompassille joka sponssaa keväällä joka kuukausi yhdet treenit. Mä en päässyt viime kerralla mukaan, mutta tällä kertaa kyllä.

Monnin kanssa otettiin liikkeestä istumista ja tunnaria.

Istumisessa se liikkurin kanssa ei istahda ekalla. Nyt tehtiin todella helpotettuina, jolloin istuminen oli hyvä. Monnilla on siis täpäkkä istuminen, kunhan se istuutuu. Ekalla kerralla sillä oli seuraaminen vähän hukassa, haahuili vähän. Toisella kerralla seuraaminen oli parempaa, ja myös istuminen parempi. Tehtiin vielä zeta, jossa oli i-s-m järjestys. Monni teki nyt hyvän istumisen, ja seisomisen, mutta maahanmeno jäi vajaaksi. Jessicalta saatiin hyvää ohjetta sekä istumisen että zetan treenaamiseen.

Tehtiin myös tunnari, ja kerroin kuinka Monni haastavassa tilanteessa alkaa nostelemaan niitä kaikkia kapuloita. Tehtiin yksi testi, missä juuri niin tapahtui. Monni meni hienosti kepeille, nuuhki alkuun hyvin, mutta sitten se alkoi niitä nostelemaan. Toi kuitenkin oman. Tehtiin uusi, niin että olin suht lähellä, ja taas se vähän nosteli  mutta ei ollenkaan yhtä paljon. Läksyksi tuli treenata vielä paljon sellaisia että olen itse lähellä kasaa. Jos Monni  nostaa väärän, en sano mitään mutta vien pannasta nätisti pois, ja sitten lähetän uudestaan. Mo kun on tässä liikkeessä tosi herkkis.

Koodin kanssa tehtiin jäävän maahanmenoa. Kerroin ensin miten Koodille on opetettu hissillä alasmeno ja sitten se joskus tekee niin kun treenataan jäävän maahanmenoa. Siihen taas haluaisin että se syöksyy maahan, ja olenkin istumisesta opettanut syöksymisen eri käskyllä. Näytin liikkeen niin, että peruutin ja Koodi tuli perässä. Nyt se taas teki tosi hyvä dyykkaukset, joten tämä taitaa ihan itsestään korjaantua, hyvä K.

Siinä vähän keskustellessamme Koodi alkoi sitten tarjoamaan sitä istupomppua. Jessica kysyikin että ollaanko harjoiteltu pomppua? Ei olla ;) (miten niin se on hauskaa??)

Halusin myös näyttää sivulletulon kapula suussa, kun se ei oikein  luonnistu. Näytössä tapahtui juuri kuten kerroin, K tiputti kun tuli sivulle. Ja tsiisus sivulletulo oli muuten vaikea! Tietty T, joka harrastaa Koodin kanssa aksaa, on opettanut Koolle sivulletulon ja sieltä maahan, että pääsee aksakentälle. Ja arvatkaas mitä se tarjos? Meillä tulee olemaan hieno paikkamakuun maahanmeno, mutta voitko T muuttaa sen agility-maahan sinne teidän oikealle puolelle, ettei mun hieno perusasento kärsi? :)

Nyt tehdään sitten sellaista treeniä Koodin kanssa että ensin pari pitoa sivulla, ja sitten jätän K:n istumaan kapula suussa, siirryn yhden askeleen eteenpäin, ja pyydän sivulle. Ajatuksena on myös yrittää kehua sitä pidosta kun se on istuutunut sivulle ja sillä on kapula suussa, sitten vasta vapauttaa. Kun kokeiltiin tätä tekniikkaa, se sujui hyvin. Saatiin myös metskuun hyvä treenivinkki, jota pitää kokeilla. Heinikko kutsuu ;)


You Might Also Like

1 kommenttia

Subscribe