Aamunoutoja

07:57

Aamulla oli vähän viileämpi keli tänään ja Koodi vaikutti aika normaalilta joten päätin nostaa pääni pensaikosta ja treenata vähän noutoa. Koska heräsin taas ajoissa ajattelin että ehdin hyvin vaikka puoli tuntiakin treenata, jos on pakkko. Onneksi ei ollut.

Tehtiin nyt noutoa niin että ensin vain läheltä nostoja ja nostosta sai jo pallon. Ekaksi kun en sanonut mitään ja heitin kapulan maahan Koodi vain katsoi minua ja sitten siirty lähemmäksi noutokapulaa, muttei vielä nostanut. Seisoin aivan hiljaa ja annoin sen itse tehdä päätöksen että mennäänkö vaikeamman vai helpomman kautta. Onneksi K valitsi oikein ja nosti, siitä tuli palkka. Sitten lelusta irrotus ja taas seisoin aivan hiljaa, se heti juoksi kapulalle nosti hyvin ja oikealla asenteella ja siitäkin tuli leikkiä. Vielä yksi nosto samalla lailla ja sekin hyvä. Sitten tehtiin perusasennosta ihan normaali nouto, ja se sujui kuten pitääkin, loppuperusasennosta palkka. Vielä yksi heitto ja palautusvauhdista palkka.

Eli ei se ollut ainakaan puunouto mennyt rikki, vaan sunnuntaina ei vaan sää ja olo kohdanneet toisiaan mielentilallisesti. Seuraavaksi on sitten vuorossa katsoa miten metskun kautta mentäisiin eteenpäin.

You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe