Treenit keskiviikko 17.9.
08:11Eilen sitten jatkettiin siihen mihin oltiin tiistaina jääty. Ihan selkeästi Koodi oli pohtinut asiaa yön yli sillä sehän oli oikein kuuliainen. Tuli siellä sellaista vähän leikkimistä kapulalla, eli se purkasi itseään vähän leikkimällä noston yhteydessä (ei ollut niin siisti kuin yleensä) ja se yritti myös kerran viedä kapulan ruutuun. Mutta ei jatkettu tätä vääntöä hirveän kauan sillä se kuitenkin teki oikein toistoja peräkkäin.
Vaihdettiin sitten treeniä kiertoon ja stoppiin/maahan. Tarkoituksen oli siis pysäyttää se ennen kiertoa maahan. Eka me vaan tehtiin yksi kierto sille että se muistaa mikä tämä on. Sitten kun aloitettiin tämä pysäyttäminen, niin taas sillä oli vaikeata ymmärtää. Ja aina kun se mokasi, ja korjattiin niin se halusi juosta mun luokse tai ruutuun meidän takana. Pidettiin sitten pieni pohtiminen että osaako se kiertää tolppaa sen takana, vai ohjaako Koodin rintamasuunta sitä liian vahvasti menemään johonkin suuntaan?
Tehtiin ihan läheltä niin, että jätin Koodin seisomaan mua kohti, ja sitten käskin kiertämään tolpan sen takan. Se kyllä osasi kaikella kolmella kerralla kääntyä ja kiertää, eli kyse ei ollut ainoastaan siitä etteikö se olisi osannut. Vaikeampihan se sille on, mutta osaksi se oli taas sitä ettei halunnut kuunnella. Sitten taas pidennettiin matkaa ja jatkettiin, mutta niin että maahan käsky tuli ensin lähellä minua, eli oli vielä selkeämpi treeni. Kun taas pidennettiin matkaa Koodin ääni muttui taas kellossa, ja joka kiertoon lähetyksessä se haukahti oikein silleen v-mäisesti. Yritettiin siihenkin puuttua, mutta se oli jo saanut jonkun kerran kiertää ilman että olin huomauttanut äänestä, niin se ei ihan saanut kiinni siitä mistä sitä komennettiin takaisin. Keskusteltiin kylläs siitä että tämä pitää siltä katkaista, mutta se pitää silloin tehdä kun ekat haukahdukset tulee. Mä olin aivan liian myöhässä alkuun sanomassa siitä äänestä sille :/ (en ole tottunut tuollaisiin tuhmeliini-ääniin). Mutta, päästiin me tässäkin treenissä sitten yhteisymmärrykseen siitä, että pitää kuunnella. Vaikka ei tämäkään ihan loppuun asti olla varmaankaan viety, eli pitää vielä tehdä varmasti joku päivä uudestaan. Kuitenkin mielestäni on hyvä, että se alkaa vastaamaan treeneihin, vaikka Koo on ensin sitä mieltä että ei tarvitse.
Lopuksi otettiin vielä suoralla luoksetulo pelkällä maahan käskyllä. (Ongelma siis on ollut se, että Koodi on arponut seisomisen ja maahanmenon välillä toisessa stopissa). Nyt se tuli hyvällä vauhdilla, ja meni käskystä hyvin maahan, eikä arponut. Siitä Koodi sai tottakai purkaa itseään pallolla, ja huomsi kyllä että oli vähän purettavaakin. Paiskasi sitä palloa ympäriinsä.
Pohdittiin vielä lopuksi että miten kannattaa jatkaa näitä treenejä, kun koekin on tulossa. Tänään Koodi saa taukoa väännöistä ja tehdään ihan normitreenit, mutta vielä ennen koetta ensi viikolla teen yhdet tällaiset väännöt, ja muuten ennen koetta tehdään sellaisia lievempiä häiriötreenejä. Sitten jatketaan taas kokeen jälkeen. Sillä tämähän ei ole tässä. ;)
SUURI KIITOS Ansu sun avusta ja tuesta näissä treeneissä!! Oma olo tuntui todella paljon varmemmalta näitä tehdessä, kun ohjeistit miten tällaiset tuhmat koirat toimii :)
2 kommenttia
Koodi oli selvästi miettinyt asiaa yön aikana. Vaikka ei nämä väännöt suinkaan vielä tässä ole, mutta hei, sun koira vastaa koulutukseen, joten ei sulla ole mitään hätää. Vähän vaan rautalankaa väännettäväksi. :) On tosi mielenkiintoista katsoa tän sisaruskaksikon toimia. Niillä on toimintojen taustalla ihan samat jutut, mutta ne ilmenevät vähän eri muodossa, mutta täysin niiden perusluonteen ja temperamentin mukaisesti. Kumpikin on siis yrittänyt protestoida omalla tyylillään.
VastaaPoistaJoo, on kyllä kiinnostavaa miten niillä on samat jutut mutta miten erilailla ne niitä esittää. Hyvin opettavaista kyllä seurata sisaruksien toimintaa.
Poista