Christan koulutuksessa

10:40

Viime torstaina päästiin Koodin kanssa taas Christan koulutukseen. Oli kyllä tass ns. silmiä avaava koulutus. Ot.in minun ja Koodin treeniksi kuuntelun kun mielestäni Koodi käyttää enemmän jalkojaan kuin aivojaan. Ingelmakohta on siinä että se sain ensin tulee hakemaan minulta lisäohjeita ennen kuin se voi tehdä mitään. Otetaanpa esim. ruutu: koska Koodi rakastaa juoksemista niin vaikka ruudussa olisi alusta se kuitenkin joskus juoksee ohi ja pysähtyy ruudun taakse. Kun antaa uuden ruutukäskyn se alkaa jolkottelemaan mua kohti, eikä edes mieti että mitä se ruutu tarkoittikaan. Se ei myöskään pysähdy käskystä kun se on tulossa mua kohti, vaan sivuuttaa sen ihan totaalisesti. Mä tietenkin pelkään että tästä tulee varsinkin ylemmissä luokissa ongelma, kun siellä koira joutuu tekemään päätöksiä kaukana ohjaajasta. En halua että se tulee ensin mun luokse. 


Sanoin että tämä ongelma on erittäin helppo saada esiin, tekee vaikka hyppy-kaukot-kierrä treenin niin jo siinä Koodi ei pysty lähtee itsekseen kiertämään ennen kuin se on käväissyt luonani. Ja oikeassa olin, hypyn jälkeen jopa kaukojen tekniikka alkoi kärsimään ku K "ei vaan pysytynyt" (mukamas). Ja kun esin pari kertaa näytin, ei se kertaakaan voinut kiertää ennen kuin käväisi luonani.

Christan kanssa junnattiin siis tätä yhtä hupirataa koko puoli tuntia, helpotettiin treeniä vielä niin että tehty kaukoja vaan vain istumisen, ja sieltä kierto, ei pystynyt. Pari kertaa piti jopa käydä huomauttamassa että nyt istut.

Koodi onnistui ainoastaan silloin jos tulin esteen ja kierrettävän tolpan puoleen väliin, mutta ei koskaan niin että jos seisoin esteen takana niin, että se olisi suoraan lähtenyt kiertämään, tulematta kauttani. Vein sen myös treenin aikana pannasta kiinni pitäen kiertämään mutta ei se vaan ottanut tämän asian kuuleviin korviinsa. Ja puolen tunnin aikana ehtii kuitenkin tehdä aika monta toistoa... 

Christa sanoi että näitä vääntämistreenejä pitää nyt vaan tehdä sellaisissa liikkeissä mitä se osaa. Tämä on yksi ja toinen on nouto/merkki -erottelu jne. Koodin käytös on siis samaa kuin narttujen bitchailu, mutta vain urosmuodossa. Eli  K ei (mukamas) voi tehdä kaukana, ja tekee väärin jotta tulisin lähemmäksi auttamaan. Juma mikä possu! Prinssillä on todellakin kruunu vähän kallellaan, kuten Christa sanoi. Taitaa olla vähän sukuvika nämä hommat ;)

Kotona sitten mietin missä kaikissa liikkeissä tämä tulee esiin. Ja yksi ihan selkeä on myös noudon palautustreenit. Eli jos K istuu kapula edessään, ja pyydän noutamaan se tulee ensin ilman kapulaa, sitten jarruttaa mua ennen ja lähtee hakemaan kapulaa, eli tässä on ihan sama homma. Joten tänään aion tehdä kotipihaväännöt kapulan tuonnista, kun mulla ei estehyppyä täällä ole. Täytyy laskea ihan montako toistoa tehdään ennen kuin se kerralla nostaa kapulan. 

Joten taas osasin kyllä lukea Koodia että nyt mennään vähän liian lujaa, mutten vain tiennyt mistä aloittaa. Luultavasti tuleva puoli vuosi on väännön aikaa kaikkien näiden kuuntelujuttujen kanssa. Vielä mietin paljonko tekisi vääntöjä ja paljon liikkeiden osia, mutta kai se aika nopeasti selviää... 

Joten lähdenpä tästä tekemään sotasuunnitelmaa :)

You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe