Eilen oli tehisryhmätreenit. Mulla oli jotenkin vähän outo olo, sellainen flegmaattinen. Mikä näkyi myös koirassa. Ajatuksena oli Monnin kanssa ottaa luoksetuloa, kuunteluharjoituksia, ruutua ja seuraamista.

Aloitettiin paikkamakuulla 4 min piilossa. Tämä sujui tosi hyvin vaikka toisella puolella pressua koirat agiliitivät. Monnille tällainen häiriö oli vaikea, mutta hyvin pysyi paikoillaan. Sitten oli istumisen vuoro 1min. joka myöskin sujui hyvin. Ei mennyt maate vaikka olin piilossa, jess.

Otettiin tämän jälkeen luoksetuloa. Ensin otin pari kertaa läpi, ne sujuivat ihan hyvin. Kun otin ensimmäisen stopin se meni pitkäksi Monnilla. Sille on vähän jäänyt päälle messarista että ei haittaa vaikka vähän levii. No, sitä sitten korjailtiin eri etäisyyksillä, kunnes se oli mielestäni hyvä. Sitten oli tarkoitus ottaa kokonainen, mutta Monni jäikin istumaan eikä mennyt maate. Käskin sen maahan, mutta täytyy sanoa että enpä siltä kauheasti vaatinut.

Sitten otettiin ihan hetki kuunteluharjoituksia, missä en myöskään vaatinut ihan täydellisyyttä. Hui että kun lipsuin treeneissä.

Ruutu meni hyvin. Saatiin taas parin harjoituskerran jälkeen hyviä ruutuunlähtöjä. Nyt vaan mietityttää että miten siitä saa sellaisen, ettei sitä paikkaa tarvitsisi käydä näyttämässä ekalla kerralla? Pitänee vähän käyttää kosketusalustaa, tai palloa ruudussa.

Otettiin loppuun vielä lyhyt seuraamispätkä, ja siitä sai Monni mojovan palkan. Täytyy kyllä nyt itse skarpata, että ei treeneistä tule näin löysiä. Kai sitä joskus voi vähän höllää, mutta kyllä senkin huomasin että se heti peilaantui Monniin tää mun fiilis, koska sekin oli aika vaisu. Itselle muistutuksesi, ei tällaisia treenejä enää, vaan täysillä...

Aina joskus pitää kavereita kiusata. Ehkä paras kiusa oli tänä vuonna tämä Sandyn nyppimisen yhteydessä tehty FB pila missa ilmoitettiin että meille on tullut pieni pörröinen palleroinen. Kuva on taas kameralaatua, eli huono, joten kaikki eivät tästä nähneet että kyseessä oli pelkkää karvaa. Joltakin tuli kysymystä että mikä on pää ja mikä häntä ;)

No, sitä odotellessa kun saa oikeasti esitellä sen uuden kaverin...

Jouluaatonaamuna oli taas treenit. Ei voisi paremmin joulu alkaa. Meillä oli treenivuorossa seuraaminen, kaukot ja ruutu.
Seuraamista otettiin ensin yksin, ja sitten liikkurin kanssa. Monni on aikasemmin liikkurista paineistunut, joten tänään otettiin niin että liikkuri oli ensin kaukana, ja sitten vähän lähempänä. Pikku hiljaa ruvetaan sitten tuomaan liikkuria lähemmäs, ja tehdä erityyppisiä liikkureita. Möreä-äänisiä, outoja, kahisevia jne. Mutta tänään Monni vähän välitti liikkurista. Se saikin palkkaa sillä tahdilla että ei muuta ehtinyt miettä.

Kaukoissa tehtiin VOI-kaukot. Monni yritti vähän seiso-maahan liikkeessä edistää, mutta saatiin se hyvin korjattua. Monni tekee todella tarkasti muuten nuo kaukot, että nekin näyttää kyllä valmistuvan. Vielä pitää saada lisää etäisyyttä, mutta siitä en ole kauhean huolissani kuitenkaan.

Tehtiin myös kuunteluharjoituksia, niin kuin Riitta ehdotti. Nyt seisomiset oli todella hyviä. Taas meinas pari kertaa takapuoli tippuu maahan, mutta hyvin se korjasi itse.

Otettiin viimeiseksi ruutu. Laitoin Monnin istumaan, ja kävin näyttää missä ruutu on. Sitten menin Monnin luokse ja käskin sen ruutuun. Monni lähti tosi nopeasti ruutuun, mutta istuutui. Pyysin sen seisomaan, ja sitten leikittiin ruudussa. Tehtiin uudestaan ruutu ilman että kävin näyttää, ja taas meni hienosti ruutuun, ja repimisleikkiä palkaksi. Sitten tehtiin yksi pitempi ruutu mutta jätin pallon ruutuun. Monnin lähti todella kovalla vauhdilla ruutuun ja sai sitten palloleikkiä. Sitten otettiin vielä yksi ruutu kaukaa ilman paikannäyttöä ja se oli TÄYDELLINEN. En ole varmaan ikinä nähnyt Monnin juoksevan niin innoissaan, pysähtyvän niin hyvin ruudussa, ja odottavan. Se sai hurrrrjat repimisleikit, ja kaikki loput nakit mitä vielä multa löytyi. Mä olin niiiiin tyytyväinen sen suoritukseen.

Nyt ruutu rupeaa vihdoin toimimaan. 3 vuotta ja varmaan kymmenen erilaista taktiikkaa tässä on kokeiltu pitkiä aikoja, tuloksetta. Mutta nyt, kiitos Jessican ja Caritan oppeja, rupeaa ruutu sujumaan. Aivan MAHTAVA FIILIS. Meinas kyllä onnenkyyneleet tulla, niin ylpeä olin pikku monsterista. Tästä alkoikin sitten joulurauha.


Pitihän se vielä eilen treenata vähän tunnaria. Kokeiltiin heti niin että oli kasa, ja sitten vieressä oma. Se sujui toooosi hyvin. Monni etsi hyvin nenällään omansa. Parin toiston jälkeen ajattelin olla rohkea, ja yrittää suoraa niin kuin kokeissa. No, se meni taas siihen että Monni nosti ensimmäisen, sitten toisen jne. Mutta palattiin vielä kasaan, ja se sujui tooosi hyvin. Pari onnistunutta kertaa, ja siihen lopetettiin. Hassua miten se kasan avulla pystyy nenällänsä oikean löytämään, mutta heti kun ne on laitettu esiin yksitellen Monni menee silmämääräisesti hakemaan ekan jonka näkee. No, mutta ajatus on ilmeisesti puoliksi selvä, jatketaan vielä harjoituksia kasalla, ja tehdään vaativampia kasaharjoituksia.

Tässä vielä huono kuva Sandystä, kun se eilen päätti makoilla mukavasti kassissa. Naurettiin sille pikkasen, kun niin pitää hyvä ja pehmeä paikka olla ladyllä.

Pari päivää sitten pärähti Border-lehti postiluukusta. Se on aina mainiota luettavaa, paljon mukavia tarinoita. On kiva lukea muiden borderistien ajatuksia.

Tällä kertaa kuitenkin nousi karvat pystyyn. Monessa tarinassa kerrottiin bordereista ja siitä että ne räyhää. Ihan kuin se olisi luonteenpiirre jota ei saa pois. Tällainen ajattelu, että rayhääminen vastaantulijoille on ihan normaalia border-kanssakäymistä, on mielestäni ärsyttävää. Nimittäin borderi ei räyhää, jos siihen puututaan. Tai muuten meidän "yö & päivä" on vain todella eriskummallisia bordereita.

Bordereiden erikoisnäyttelyissa käydessä huomaa usein tämän terrierin tulisen luonteen, siellä täällä kuuluu kun vastaantulevan naama ei miellytä. Mikäs siinä, sellaisessa hektisessä ympäristössä, se ehkä on vielä ymmärrettävää, mutta se että jokaisella lenkillä sallitaan koiran räyhää vastaantuleville, ja sitten ollaan niin kuin se olisi "täysin normaalia", on käsittämätöntä.

Räyhääminen johtuu usein siitä omistajasta narun toisessa päässä, eikä koirasta. On mielestäni ikävää että bordereista halutaan oikein tyrkyttää kuvaa että ne on räyhääjiä, johon mikään ei auta, vaan asian kanssa pitää vain elää. Monen monta kertaa olen kuullut että meidän koirathan on "aika kivoja, eihän ne räksytä" koska luullaan että ne on sellaisia haukkukoneita. Suurin osa bordereista onkin hiljaisia elukoita, paitsi agility-radalla. Harmillisesti vain tätä pientä räyhäjoukkoa korostetaan...

Olin päättänyt ekoihin treeneihin tauon jälkeen oottaa liikkeestä istumista ja ruudusta seuraamista.

Heidi neuvoi minulle miten liikkeestä istuminen kannattaa opettaa. Eli koira pyydetään seuraamaan, annetaan istu-käsky (vaikka kädellä tehostaen) ja jatketaan matkaa. Monni oli tauon jälkeen niin into pinkeänä että se meni napakasti istumaan, ei yhtään edennyt ja istui nätisti paikoillaan. Otettiin kädellä tehostaen 3 kertaa jonka jälkeen jätin käsiavun pois. Istuminen oli aina yhtä napakka ja hyvä. Tästä tulee varmaan meidän voi-bravuuri liike, vähän niin kuin AVO:ssa seuraamisesta maahanmeno ;) Annoin jo liikkeelle virittelysanan "gurka" eli suomeksi kurkku. "Sitta" on meillä paikallaistumisen virittelysana, ja istu on sellainen löysä istuminen, joten gurka sopii hyvin.

Liikkeestä istumisen jälkeen tein kuunteluharjoituksia. Riitan oppien mukaan peruutin ja annoin istu-seiso-maahan käskyjä. Jos Monni teki oikean liikkeen sai se heti palautetta ja namia, jos tuli väärä liike toruin nätisti ja jatkettiin. Tässä maahanmeno ja seisominen oli vahvoja. Sanoessani istu Monni halusi välttämättä mennä maahan. Oli sillä seisomisessakin pari kertaa takajalat vähän jo syöksymässä, mutta sai itsensä hyvin pysäytettyä, kuunteli siis ihan ok. Mutta näitä harjoituksia jatketaan.

Tauon jälkeen tehtiin vauhtiseuraamisia. Jätin Monnin maahan, kävelin poispäin ja käskin vasemman olan yli seuraamaan. Se sujui tosi hyvin. Nyt vaan haettiin reaktiota, ei vielä laukkaa tai oikeaa paikkaa. Monni sai palkan siitä että lähti liikeelle. Pari kertaa Monnin keskittyminen häiriintyi ja se ei lähtenyt tulemaan, tällöin sanoin sille höps höps, ja aloitimme alusta. Ei mitään sluibailuja.

Koska Monni oli hyvässä vireessä ja oli eka treenikerta tauon jälkeen, päätin jättää treenit tähän. Ennen lähtöä otin vielä palloleikkiä, että treeneistä jäisi hyvä fiilis. Hallin ulkopuolella Monni sai vielä juoksennella Villin kanssa. On ihanaa että edes toinen koiristamme on koirasosiaalinen tapaus. Kiva oli katsoa Monnin ja Villin juoksentelevan. Tulee sellainen fiilis että kyllä se kelpie on ihana rotu. Hehkutin vielä Teemulle kotona että on se mahtava tapaus tuo Villi, ja Monnikin. Odotan helmikuuta kuin kuuta nousevaa kun päästään tutustumaan kenneliin mistä toivottavasti tuleva koiravahvistuksemme saapuu syksyllä tai keväällä 2013.