Kakkosiin

18:04

Tänään oli agilitypäivä Teemulla ja Monnilla. Tarvittiin yksi nolla kakkosiin ja se tuli hyppyradalta :D JEE!! Hyvä poikatiimi! Harmi kun itse olin töissä enkä rataa voinut katsoa. Toisen radan sen sijaan näin, tai sen minkä ehti ennenkuin Monni perseili kepeillä, ja Teemu päätti olla toistamatta virhettä. Mielestäni teki oikean ratkisun. Nyt kuitenkin on hieno fiilis ja skumppa kylmässä ;) Kiva olla siellä kehän ulkopuolellakin joskus.

Täytyy kuitenkin myöntää että agikisat ei kyllä ole mielekästä katsottavaa. Mä en ymmärrä ohjaajia ja niiden rata-aloituksia. Suurin osa pakottaa koiran istumaan, todella kovalla käskyllä ja sanoo 10-kunta kertaa istu tai paikka. MIKSI?? Miksi ei vain harjoitella lähtöjä? Se on aika suurella osalla unohtunut ihan harjoituksissa. Oli niin ikävää katsoa joitakin, että olis halunnut mennä väliin. Ei tuollainen ole reilua koiralle. Miksi ei agissa voi olla sama sääntö kuin tokossa että "pitää olla koiralle reilu"?? Ehkä mun pitää alkaa ajaa tätä asiaa, kun todella epäkunnioittavasti koiria kohdeltiin. Pidettiin niskakarvoista, pakotettiin työntämällä maahan, huudettiin kuin raivohullut. Missä se YHTEISTYÖ on?

Miksi ei tällaisesta ole sääntöjä? Paljon se auttaa kun koira on jo muutenkin kiihtynyt että siinä huutaa istu, istu, istu, odota, odota, odota... aaarrhhhggg!! Ja yleensä näistä koirista ei yksikään pysynyt paikoilllaan lähdössä. Olen siis ihan oikean "päälajin" valinnut, (siis tokon). Nyt tiedän ainakin mitä myös harjoitellaan perusvalmiudet kurssilla ;)


You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe