Laiskuus iski
08:15Vaikka olenkin ollut laiska kirjoittaja viime viikolla, niin ollaan me treenattu viikolla vaikka mitä. Nyt ollaan taas käytä ulkona treenaamassa, sillä olen myös ollut niin laiskimus etten ole jaksanut Ojankoon lähteä. Tällä viikolla skarppaan kyllä siinä suhteessa, jos vaan aika sallii.
Viikonlopun kohokohta oli Monnin kanssa Nina Mannerin koulutus. Taas tuli paljon hyvää asiaa, ja petrattavaa. Monni oli siitä hyvä että se näytti kaikki virheensä, eli niitä ei tarvinnut "houkutella esiin". Meidän aika meni enimmäkseen keskusteluun, näistä onglemista, mutta se onkin varsin hyvä juttu.
Ongelmakohtia meillä oli luoksetulon stoppi, liikkeestä istuminen, nouto ja tunnari.
Stopissa ongelma on että Monni tahtoo istua seisomisessa. Ongelma lauantaina oli kyllä enemmänkin ennakointi. Monni tiesi selkeästi mitä harjoitellaan, ja tämän takia se hidasti matkaa jne. Treeniin otetaan nyt läpijuoksuja enemmän ja sitten lähempänä niitä stoppeja, mutta pitkällä matkalla kuitenkin.
Liikkeestä istumisessa Mo tahtoo jäädä seisomaan. Ollaanhan me tehty korjaussarjaa, ja tietenkin istuutui. Jätetään kuitenkin virittelyt pois, ja treenataan enemmän z-maisesti, että sen oikeasti pitää kuunnella. Jos liike on väärä tulee se ensin korjata, ja sitten lähdetään alusta. Monnille pitää selkeästi kertoa mikä on se virhe minkä teki.
Noudossa meillä on se vieraan kapulan ongelma. Aletaan sitä ensin purkamaan sillä, että leikitään vieraiden leluilla. Kun se sujuu, niin myös kapulat mukaan. Monnia ällööttää jo se, että se ottaa suuhun Koodi kuolaaman kapulan, eli pitää kehua sitä paljon.
Tunnarissa kävi toinen kerta nyt ylläri, että Monni toi väärää, arposi, ei välittänyt omasta jne. Nina mielestä mun pitäisi antaa Monnin olla vähän kovemmassa vireessä, ja antaa sillä tilaa tehdä. Eli en kulkisi sen mukana, vaan pysyisin poissa :D. Kokeiltiin tätä jo eilen, ja nyt se pikku Monsteri taas toi omaansa ihan normaalisti, kun oltiin tehty pari oman etsimistä hangesta. Syyt tähän väärien kapuloiden noutoon voi olla mielestäni seuraavia:
- Monni ei ole sisäistänyt että paikassa kun paikassa liike on sama?
- Jos käyttää vieraita tunnareita, onko tämä taas se ongelma?
- Joku toinen vie kapulat (yleensähän mä vien ne itse)?
- Epävarmuus
Ihan selkeä osasyy tähän on varmasti se epävarmuus. Ei auta muu kuin toistoja, toistoja. Täytyy vain analysoida tarkemmin, että miten tehdään se erilailla esim. Ojangossa kuin kotona. Jotain on pakko olla erilailla. No tietenkin sisätila, eri alusta jne. Mutta Monni on aina (paitsi kerran) tehnyt tosi huonoja tunnareita siellä Vuokkosilla, miksi? Selvitetään.
Lauantaina käytiin vielä treenikävelyllä. Koodi teki luoksetulon stoppeja, seuraamista, ja liikkeestä istumista. Teemu huomautti että Ko poikittaa jos seurautan lelu oikeassa kädessä. Muuten saatiin hyvää treeniä aikaiseksi. Heiteltiin myös lelua hankeen, ja se sai juosta hakemaan.
Sunnuntai oli vapaapäivä. Se vietettiin vanhempien luona. Koodi oli aika väsynyt eilen illalla ja tänään aamulla kaiken ulkonaolon jälkeen, eli se saa vielä tänäänkin vapaata. Pelkkää lenkkiä, että lihakset vetriintyy. :)
0 kommenttia