Team-treenit

08:18

Eilen oli team treenit. Olin juuri ajatellut että otan vain Monnin mukaan sillä on niin vähän aikaa että kahta koiraa ei oikein ehdo treenaamaan. Meitä olikin vain 3 paikalla, eli saatiin kaikki hyvä pitkät treenit.

Monni teki kokeenomaisen osalla liikkeillä.
Seuraaminen: Monnin vire pysyi hyvänä koko seuraamisen, ja se oli suht pitkä. Oli todella tyytyväinen vireeseen, mikä yleensä tuppaa laskea, mutta itse liike kokonaisuudessaan ei ollut kovin kaunis. Monni jätätti sivusuunnassa, ja häiriö oli sille vaikeaa. Eli enemmän seuraamisen häiriötreenejä ihmisillä.

Liikkeestä istuminen: Jotenkin tuntui että Monni ei kuullut mun valmisteluja. Olin näyttänyt epäröivältä ja Monni jäi seisomaan. :D Homma naurattaa sen suhteen, että AVO:ssa Monni seisomisessa istuutui, nyt istumisessa se seisoo, ei terve!

Nouto: Me ei olle tehty todella pitkään aikaan hyppynoutoa, tai noutoa yleensäkään vieraalla kapulalla. Ja se kyllä näkyi. Ei Monni sellaista ällötystä nosta. Koska oli kokeenomainen en lähtenyt korjaamaan, vaan se oli voi voi.

Ruutu: Ruutua ei oltu näytetty, Monni ei tiennyt missä se on, ja olin epävarma että lähteekö se sinne edes. Mutta ihana pikku monsteri päätyi kuitenkin käskystä ruutuun. Superpalkka! Mä oli tosi tyytyväinen siihen että se meni ekalla käskyllä ruutuun.

Jos tämä olisi ollut koetilanne, niin meille olisi tullut 0-tulos. Mutta tämä oli niin hyvä treeni, sillä taas pitää parantaa asioita. Muistilista:

- Noutoa vierailla kapuloilla
- Valmistele istumiseen kunnolla
- Häiriöseuraamista
- Ruudun vahvistusta

Tehtiin korjaussarja lopuksi:
- Noutoa vieraalla läheltä, nosto ja perusasetoon -> palkka
- Liikkeestä istuminen namilla - en vieläkään ollut tyytyväinen
- Pari ruutunlähetystä, hyvä laukalla, mutta haukkui
- Kiertämisestä luoksetulon pysäytyksiä -> muista mitä käskysanaa aiot käyttää!!

Koodi ei toisaan päässyt eilen mukaan, mutta kotona treenattiin peruuttaamista ja maahanmenoa niin että se lätsähtää maahan.  Haluan enenmmän nopeutta, mutta sitä taitaa tulla herran kasvaessa.

Unohdin muuten mainita että pääsin valmennusrenkaan leirille kuunteluoppilaaksi. Sitä odotellessa.
Muuta jännää on Monnin kisaharkka 24.2. ja Koodin kanssa Susanna&Juha Korrin leikkipäivä 2.3. Ihanaa kun on kaikkea kivaa odotettavissa.


You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe