Haksitreenit
19:17Eilen käytiin taas Koodin ja Sandyn kanssa treenaa. Tällä kertaa K oli aloitusvuorossa.
Koodi:
Kiertoa: Ajattelin kokeilla näyttää sille targetia, ja sitten lähettää sen kiertämään. Tämä sujui oikein hyvin. Palkkioksi lelu
Ruutua: Koodi on kovasti ihastunut ruutuun. Vietiin yhdessä lelu ruutuun, kannoin pois ja kyllä se osasi kohdistaa ruutuun. Parempi vähän pidemmällä matkalla.
Seuraaminen: Pari lyhyttä, ja pari pidempää seuraamista. Sandy rupes kesken kaiken haukkumaan ohikävelevälle ihmiselle mikä teki liikkeestä vähän haastavan.
Nouto: Koodi lähti hyvin kapulan perään ja tiputti sen heti kun kuuli lelun vinkuvan. Tehtiin uudestaan ja nyt odotin että se oli vähän lähempänä, palkaksi vinkupallo. Nyt palkka on parempi kun kapula, eli saamani vinkki toimii :)
Perusasentoa: Koodi hakeutuu jo perusasentoon paremmin. Se on omasta mielestäni oikeassa paikassa. Yritän myös olla katsomatta sitä, jotta se ei oppisi että näkee mun koko naaman.
Tunnari: Etsitiin taas lehtien keskeltä kapulaa. Koodi tuli toisella kertaa haahuilemaan vähän ympärilleni, en kuitenkaan antanut vihiä, ja se lähti tosi nopeasti takaisin etsimään kapulaa. Oman löytämisestä Koodi sai narupallon (mullakin on joku pallofetissi).
Lopuksi leikittiin yhdessä narupallon kanssa. Koodi toi kivasti lelua mulle takaisin ja silloin alkoi aina bileet!! On niiiin kivaa leikkiä mun kanssa. Annoin myös Koodin voittaa melkin aina. Jos pyysin irrottamaan annoin lelun heti takaisin, ja sitten taas reviteltiin. Ihanaa että se kentälläkin alkaa tuomaan narupalloa takaisin.
Sandy
Paikkamakuu: No hyi mikä ällöttävä ajatus että pitää makaa kostealla alustalla!! Heti kun lähdin kävelemään poispäin S nousi istumaan. Vaadin sitten sieltä kaukaa takaisin maahan. Sain varmaan 5 kertaa sille sanoa ennen kuin se meni maahan. Kehuin tosi paljon, ja palkkasin vähän ajan päästä. Tehtiin myös perusasennosta-maahan treenejä. Sandy on kiinni kädessä, jos sen kädellä ohjaa alas, pitää olla tosi tarkka noustessa ettei S nouse mukana.
Seuraamista: Taas hyviä pätkiä. Sandyllä on tosi hyvä kontakti, mutta tiputtaa sen ikävästi jos välipalkkaa. En tiedä miten sen oikein korjaisi. Monta välipalkkaa heti kun katse nousee? Seuraa-sana ei heti sytytyä uuten kontaktiin.
Ruutu: Ai, kauhea. Sandy ei yhtään ymmärtänyt ekoilla kerroilla vaikka ruudussa oli namialusta. Kolmas ja neljäs lähetys ihan ok, mutta Sandy alkaa himmaamaan vähän ennen ruutua, ja alkaa nuuskimaan namialustan perään. Toinen mahdollisuus olisi sitten sheippaaminen, tai näkyvä superpalkka, Sandy kun ei leluista välitä treenatessa.
Tunnari: Sandykin sai hakea omaansa lehtien alta. Sandy oli ihan supernopea löytämään omansa. Pitääkö Sandylle miettiä joku nenäharrastus? Se voisi sille ollan täydellinen. Jos vielä ehtis tehdä jäljen ennen talvea?
Tänään torstaina jää sitten treenit väliin kun olen työmatkalla.
0 kommenttia