Team B treenit

08:05

Eilen oli treenit Vuokkosilla. Paikka Minä, Tiina ja Hanne, oli siis hyvin aikaa jokaisella. Mulla oli mukana pelkkä M, koska halusin keskittyä siihen täydellisesti. Otettiin ruutua, kuuntelutreeniä ja siirtymisiä.

Ruutu: Alkoi taas lupaavasti kun heti ekalla M lähti tekemään sijaistoimintaa. Hyvin T&H houmasi että M ei halua että kukaan on siellä ruudussa vinguttamasa lelua, ja Ripan haukkumisesta otti häiriötä. Eli ihan selkeästi, ruutu-liike on hankala suorittaa vielä häiriössä. Onneksi on ohimenevä kausi. Toisella kertaa M suoritui jo paremmin. Kolmas kerta oli tyhjä ruutu, mikä sujui tosi hyvin. Neljäs kerta oli taas pallolla, ja saatiin vähän sitä auttaa.

Kuuntelutreeni: Monnin piti tehdä S, I tai M mun käskyjen mukaan niin että peruutin ja Monni edessä. Istu oli selkeästi vaikein, vaikka tavallisesti on ollut se helpoin :D. H&T häiriköi vieressä meitä. Alku oli taas hankalempi mutta sittenloppupäässä M oli ihan hyvä jo.

Siirtymiset: Otin Monnin perusasentoon ja Kiitos -äänestä vapautin Monnin ja siirryin seuraavaan aloituspaikkaan välittämättä Monnista. Heti kun Monni tuli kontaktiin kehuin ja palkkasin. Siirtymiset sujui nyt hyvin. Tehtiin myös liikkeestä istuminen - siirtyminen - palkka. Monni jäi seisomaan, ja istu tuli kaksoiskäskyllä, oma ajatus oli "ei haittaa mitään" koska nyt treenataan siirtymisiä. Kun sen näin ajatteli, niin ei se ollut niin paha.

Puhuttiin vielä tovi meidän kaikkien koejännityksestä tai paskanhalvauksesta. Hannella ja Tiinalla on edessään HKH:n koe 24.11. Me tähdätään vasta keväällä kokeisiin, nyt treenataan liikevarmuutta ja asennetta (sekä ruutua). Mä näytän tosi vahvasti pettymykseni Monnille, ja nyt treenataankin "ei haittaa mitään" -asenneetta. Mun mielestä tuo alkusyksun peiliin katsominen oli tosi hyvä juttu, koska tiedän missä ohjaajalla on paljon parannettavaa, ja miten asioita tulee muuttaa.

You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe