Hyvä vastaantulija

08:00

Eilen T kävi ulkona koirien kanssa ja tapasi äärettömän "ihanan" koiraulkoiluttajan. Hänen mielestään se, että koiramme eivät saa tavata muita koiria (tällä hän tarkoitti omaa koiraansa) on eläinärääkkäystä. Olemme siis suuren luokan eläinärääkkääjiä. Niinpä, hyvät lukijat, ajattelin näin pilke silmäkulmassa kertoa vastaukset neljään elämän suurimpaan kysymykseen/toteamukseen jotka esitetään lenkillä.

1. Ovatko ne uroksia vai narttuja?

Koiramme ovat sekä uroksia että narttuja, mutta se ei muuta mitään.  Sukupuolella ei ole merkitystä, sillä tämä on koulutuksellinen asia. Me olemme kouluttaneet koiramme, sukupuolesta riippumatta, ohittamaan vastaantulijat. Haluamme ohittaa vastaantulijat koska emme voi olla varmoja että sinun koirasi on sosiaalinen, emmekä halua ottaa riskiä ja selvittää asiaa.

2. Ovatko koirasi vihaisia?

Eivät. Se, että ne ohittavat vapaana toisia koiria välittämättä niistä, eivät tee heistä vihaisia. Myöskään se, että ne ovat uroksia tai narttuja eivät tee heistä vihaisia. Jos koiramme olisivat vihaisia pitäisimme ne tietenkin hihnassa, ja luultavasti ohittaisimme monen metrin päästä. Se, että ne kävelevät vapaana, ei myöskään tarkoita sitä, että toivon että koirasi tulee flexissä vetäen niin lähellä meidän perässä että koirasi haistelee kävelleessään meidän koirien takapuolia.

3. Miksi koirat eivät saa moikata?

Miksi koiriemme tulisi moikata jokaista vastaantulevaa koiraa? Moikkaatko sinäkin jokaista vastaantulijaa? Yleensä ihmiselläkin on sosiaaliset piirinsä, niin myös meidän koirilla. Minulla on niin ihania kavereita koirineen, että koen koirani saavan heidän kanssaan tyydytettyä "sosiaaliset tarpeensa", joten en koe tarpeelliseksi moikata juuri sinun koiraasi.

4. On eläinrääkkäystä kun koirat eivät saa tavata muita koiria (tarkoittaen vastaantulijan koiraa).

Tämä on ihan uusi eläinrääkkäysmuoto. Koirat kärsivät tästä todella pahasti. Varsinkin tuo ohituskoulutus on eläinrääkkäystä, sillä olemme opettaneet koiramme ohittamaan sinun koirasi kehuen ja positiivisella vahvistamisella, eikä sillä että pidetään niin tiukasti kiinni remmistä että koira tukehtuu, tai niskavilloista kiinni joka ohituksen yhteydessä. Meidän tyyli on tosiaan juuri mainitsemaasi eläinrääkkäystä.


Että tällaista hyvää keskiviikkoaamun avausta teille! :)




You Might Also Like

3 kommenttia

Subscribe