En katso peiliin, vaan suntuubia

08:28

Eilen iltapäivällä eksyin jotenkin yhteen Youtube videoon jossa oli söpö aussie tekemässä seuraamista. Yht'äkkiä tämän videon aikana tajusin, että en ole treenannut Koodin kanssa katsekontaktia perusasennossa niin että minulla on nami kädessä?! Vaan se oppi ensin kääntymään alustalla, ja siitä perusasentoon, ja sitten katsekontaktia kyllä mutta enimmäkseen mulla on nami taskussa, tai pöydällä silloin, oho..

No, mähän heti sitten toteutin tämän treenin eilen kotiin tullessani olohuoneessa, ja huomautin heti jos Koodin katse, naama tai muu osa kääntyi kohti kättä. Tämä tepsi hyvin. Sitten aloin tekemään seuraamista yksi askel kerrallaan, ja vaadin että katse pysyy tiivisti mussa eikä kädessä, ja voilá! kun Koodi tämän ymmärsi niin alkoihan taas se seuraaminen sujua. Eli tiistaina seuraamiskauheus oli sekä tämän osuuden treenaamattomuutta, ja ehkä myös 3 päivän "kaikkea muuta paitsi seuruu" -treenin tulosta.

Eilen minulla oli tentti ja aivot löi kyllä aika tyhjää sen jälkeen, mutta kentälle oli päästävä katsomaan miten se seuraaminen sujuu. Se sujuu kyllä, jos vaadin. Nyt se teki hienoja lyhyitä pätkiä, vähän ehkä jopa painoi, mutta mielummin painaa kun on väljä. Olin tyytyväinen. Tehtiin myös liikkeestä seisomista, ja nyt asettelin sen seisomaan (kiitos Ansu), ja kyllä se pysyy. Tehtiin myös stoppeja seuraamisen yhteydessä. Lopuksi vielä istu-maahan erottelua, joka ei ollut mitenkään mairittelevaa. Olen vahvistanut pallolla niin paljon sitä hissimaahanmenoa, että Koodi haluaa aina tarjota ensin sitä. Mutta siihen olen tyytyväinen että Koodi jotenkin ymmärtää "ligg"  (hissi) ja "deck" (maahan rojahtaen) käskyjen ero. Lopuksi vielä pallolla hömpöttelyä.

Koodi tarjosi kotimatkalla hienoja seuraamispätkiä, ja minä tietenkin (hölmönä) palkkasin. Minusta oma-aloitteisuus (vaikkakin vain namin toivossa) on hyvästä. Mutta tässä olen kyllä todella tarkka kriteereistä, pitää olla yhtä hyvä ja tiivis, jopa parempi kuin kentällä. Ja olenhan myös opettanut sille että sivulletulo ja kaikki tällainen on kannttavaa jos on remmissä, sillä jos tekee hyvin palkkana on vapaus. Ja sitähän se haluaa :)


You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe