Pääsimme eilen ekaa kertaa Vuokkoset Areenalle treenaamaan. On aina jännittävää mennä uuteen halliin treenaamaan, ja katsoa miten koira siellä toimii. Monnilla kun on tapana haistella kenttiä alkuun, ei tälläkään kertaa yllättänyt, vaan nenä kävi matossa aina kun sen vapautti. Kielsin kaiken nuuhkimisen paitsi noudossa.
Otettiin ensin VOI-seuraamista. Seuraaminen oli alkuun aika väljää, niin kuin se yleensä tuppaa olemaan. Mutta parani loppua myöden. Sivuaskeleissa Monni seurasi oikealle vähän edistäen ja vasemalle vähän liian takana. Näitä pitää siis vielä treenata. Otettiin myös juoksua ja hidasta käyntiä. Hanne huomautti hyvin että se edistää kun siirrytään temposta toiseen. On siis minun tehtävä nyt vähän hidastaa temponvaihdoksia, että Monni ehtii mukaan. Temponvaihdoksia pitää siis treenata.

Tauon jälkeen tehtiin noutoa. Monni toisti virheensä, tällä kertaa vähän myöhemmin. Eli juoksi kapulalle, nosti sen, mutta sylkäsi sitten pois ja rupesi nuuhkimaan mattoa. Toruin sitä heti, ja se sitten nuuhki pitkään ja hartaasti mattoa. Rupesin tekemään hylkäämisiä jotta saisin sen huomion. Hyvin se tuli luokse. Sitten sanoin pyhpyh ja otin sen uudestaan perusasentoon. Tästä lähetin sen kapulalle, ja se lähti hienosti noutamaan, ja tuli myös takaisin viereen. Meillä on edelleen huomattavia ongelmia noudossa, mistä nyt pidetään kuuri.
- Lähtökäskyjä tarvitaan kaksi (ei lähde ekalla)
- Haukku tai vinkuminen lähtiessä
- Palatessa ravaa
- Siirtelee kapulaa suussa
- Vinot perusasennot

Eli töitä riittää.

Mitä tulee Sandyyn, sen vinkuminen on taas pahentunut. Ellen ulosmeno kesti 20 minuuttia. Pysyin kuitenkin rauhallisena, enkä menettänyt hermojani, JEE. Käytiin autossa, matkalla Teemun vanhemmille syvällisiä keskusteluja Sandystä ja sen vinkumisesta. Päätettiin että ruvetaan pitämään nyt 2 kk ihan aikataulua ulosmenoista, lenkkien pituuksista, 2 kertaa viikossa aivotoimintaa - mitä tehty, agilityt jne. Tämän jälkeen mennään ongelmakoirankouluttajalle ja kysytään mitä tolle voi tehdä. (Ehdotuksia hyvistä kouluttajista otetaan vastaan). Jos me saadaan ehdotus että pitää vain odottaa kunnes se lopettaa vinkumisen mulla menee hermot. Autossa myös naurettiin että kuinkakohan monta tuntia ollaan "vain odotettu". Vastaus oli että kyllä se loma-ajasta jo menisi. Sandyn sielunelämää on kyllä kauhean vaikeata ymmärtää. Aina luulee että on päässyt askeleen eteenpäin, ja sitten kohtaakin jo saman vinkumisongelman uusissa tilanteisa. Onneksi voin tuudittautua ajatukseen "ehkä sitten joskus...."