Eilen oli tehsitreenit. Olin päättänyt ottaa tunnaria, maahanmeno ja seisominen seuraamisen yhteydessä sekä luoksetulo. Ne tehtäisiin niin kuin AVO-luokassa, jotta näen miten Monnin seisominen edistyy. Mulla oli parina Mirjami, joka antoi kyllä mahtavia vinkkejä, kiitos siitä. :)

Aloitettiin tunnarilla, eläinkoe-muodolla. Eli oma kapula matalien tötsien takana, ja matalissa tötsissä muun hajuset kapulat. Monni kävi aina hakemassa sen oman. Eli ei välittänyt tötsien alla olevista tunnareista. Otettiin 3, 2 ja metrin etäisyydellä tötsistä. Se riitti tällä kertaa. Nyt tehdään tämä Sannojen eläinkoe hitaalla tahdilla. Mutta hyvin siis "noutaa" omaa. Ensi kerralla aloitetaan metrin etäisyydellä, ja sitten sinne tötsien väliin jonnekin se oma tunnarikapula.

Sitten otettiin maahan - luoksari - seiso. Seuraamisesta maahanmeno meni hyvin. Pakko oli katsoa taaksepäin kun mielestäni asento jäi puolitiehen, mutta Monni makasi ihan ok asennossa. Luoksetulossa se oli ihan hämillään. Ensin kun pyysin sitä jäämään se lähti mukaan, pyh pyh ja takaisin istumaan. Toisella kerralla ei halunnut lähteä luokse, vaan jäi siihen odottamaan "saako oikeaasti lähteä"-fiiliksellä. Kun se vihdoin lähti tulemaan istuutui se seis-käskystä. Voi auta armias!! Jos AVO:ssa meillä on tällaisia ongelmia vielä, niin ihan hyvä että ei olla kokeisiin päästy. Seuraamisesta seisomisessa se istuutui jälleen. Korjasin nostamalla sen ylös. Mirjamin kanssa puhuttiin korjaamisesta ja tästä liikkeestä yleensä. Puhuttiin juuri siitä pysähtymisestä, onko millainen äänensävy ja korjaanko aina asentoa. Itse hän ihan kuiskaa seis-käskyn jolloin koira pysähtyy. Olen itseasiassa huomannut ihan saman että ihan hiljaisella äänellä kun käskyn sanoo niin Monni pysähtyy. Olen itsekin meittinyt että auttaako tällainen korjailu, kun olen tällaisen ehdotuksen saanut? Mutta oma fiilis on aina ollut että korjailu ei kovin hyvin auta, vaan liikkeen uusiminen, ja Mirjamin kanssa keskustelu vain vahvisti tämän tunteen. Eli tässäkin pitäisi luottaa itseensä ja omaan fiilikseensä koirasta. Mirjamillakin kun on rajaräyhä (ihana Ruu) niin ymmärtää näiden putkiaivojen sielunmaailman. Myöhemmin illalla kun prosessoin vielä tätä kokonaisuutta, tajusin että olin Monnille sanonut että nyt tulee seisominen, vaikka sitä mun EI pitänyt tehdä. Ilmeisesti itsekin on ehdollistunut tiettyihin kaavoihin...

Sitten Mirjamin ehdotuksesta otettiin vielä noutoa. Hänellä oli ehdotusta siihen että Monni saataisiin noutamaan tämä tylsä kuollut esine. Siinä oli ihan ideaa että jos heittä noutokapulan ja heti pistää Monnin noutamaan, niin varmasti lähtee ihan saalisvietillä hakemaan. Mutta jos heittää kapulan ja odottaa hetken lähtö on epävarmempi koska esine on "kuollut". Eli opetetaan sille mitä siltä halutaan: nosta kapula. Jätin Monnin istumaan ilman perusasento-käskyä, vaan pelkällä käden näytöllä. Sitten vein kapulan metrin päähän, ja vähän taputin sitä ja kysyin "mikä se on". Sitten siirryin Monnin viereen ja pyysin noutamaan. Heti kun se nosti kapulan niin kauheet bileet, jiihaaa. Monni sai pitää kapulan ja nauttia siitä. Tehtiin tämä 3-4 kertaa hyvin tuloksin. Aina lähti ekalla hakemaan ja aina oli bileet kun nosti kapulaa. Monnin pienet vinkunat kertoi siitä, että tämä oli kiihdyttävää, mutta annettiin sen nyt piippailla. Siihen keskitytään myöhemmin.

Tähän loppuun tulee aina ylistyssanat tehisryhmälle, mutta en voi sille mitään että tämä ryhmä on niin mahtava!! Aina treeneistä lähdettäessa on tuhat kertaa viisammpi ja ajatuksia täynnä.