Sandy yllättää ja Monni mököttää

20:17

Oma sairasloma sen kuin jatkuu. Aika kuitenkin lentää kuin siivillä eteenpäin. Päivät ei tule tylsäksi tässä seurassa.

Eilen Lotta ja Isa tulivat meidän poppoon kanssa lenkille. Isa on muuten ihanin koira ikinä! Sekaroituinen, valkoinen, Monnin kokoinen, aivan mahtavalla mentaliteetilla varustettu pakkaus. Kierrettiin hakunilan kuntoratoja aina Ojankoon asti. Haikeaa oli kun piti vain kävellä ohi. Lenkin jälkeen ajattelin että Isa ja Monni saisi leikkiä. Monni kuitenkin hihnasta vapauduttuaan lähti nuuhkimaan peltoja (as usual). Isa kutsui kuitenkin Sandyn leikkiin. Ensin epäröin päästää Sandyn vapaaksi, tietäen että yleensä se ei tykkää uusista kavereista. Kun häntä kuitenkin heilui ystävälliseen tahtiin, ajattelin että kokeillaan nyt sitten. Ja siinähän ne leikki. Olin ihan ällikällä löyty. Meidän pikku kiivas nainen leikki toisen naisen kanssa, ohhho, on sitä aikoja eletty! Olin niiin riemuissani. Onko Sandy oikeasti ruvennut ymmärtämään että jokainen koira ei ole pelottava? Olin niin ylpeä mamin pikku mussukasta.

Tänään aamulla taas Monni aiheutti ikäviä tunteita. Lähtiessämme aamulenkille Monni linkutti vasenta etutassuaan. Lenkillä se kuitenkin vetriintyi ja ajattelin että se oli vain jotain huonosti nukuttua aamukankeutta. Yhdentoista aikaa se kuitenkin alkoi täällä kotona siirtymään, ja linkutti pahasti jalkaansa. Oli pakko soittaa Teemu hätiin että nyt pitää lähteä Käpälämäkeen. Onneksi saatiin aika munkkivuoreen. Siellä sitten todettiin että Monnilla on vasemman etutassun anturaan mennyt jokin esine, se oli kivi. Monni saatiin röntgattua ja kivi saatiin anturasta ilman rauhoittavaa. Sellainen mahtava macho se on. Varmaan 20 min meni sitä kiveä kaivaessa ja siinä se makoili suht rauhallisesti. Nyt ollaa sitten molemmat saikulla, Monnilla kipulääkitystä ja antibioottia. Kumisukkakin saatiin että ulkona pitää suojata tassua.

Oujee kuinka hienoa tämä onkaan! Nyt on mennyt 3 päivää ilman tokoa. Mä hypin tässä jo seinille kun viime torstaista lähtien en ole mitään voinut oikeen tehdä, ja nyt vielä Monninkin pitää levätä. Jippiii!! Se on siis pakollista taukoa viikon. Toivotaan että Monnilla antura paranee, nimittäin ensi viikolla alkaisi Riitta Korrin toko jatkokurssi, enkä halua missata kertaakaan.

You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe