Leikin huumaa

07:58

Eilen oli S&K päivä koska T lähti Monnin kanssa aksaamaan. Koska oli niin hyvä sää, päätin että mekin mennään vähän treenaamaan.  Aikaisemmin iltapäivästä oltiin jo tehty kapulan pitotreenejä, ja maahanmenoja. Nekin alkaa edistymään.




Koodi sai olla ekana vuorossa. Koodi teki leikkiä, seuraamista, omaa ja kiertoa

Ensin vain leikittiin kahden lelun leikkiä. Hakunilan urheilupuistossa oli aika paljon porukkaa, joten palkkasin kaikesta muhun kohdistuvasta kiinnostuksesta. Koodi oli aika villinä, ja tapporavisteli lelujaan. Seuraaminen meni kanssa hyvin, pari kertaa tippui kontakti, ja silloin aloitettiin alusta. Koodi edistää vielä jonkun verran, mutta nyt tein niin että heitin taakse nameja, ja kun se tuli kohdalle naksautin ja palkkasin. Sillä on kyllä mahtava kontakti, paras vahvistaa paljon, jotta se säilyy.

Kesken meidän treenejä tuli nappulaliiga kentälle, eli jouduttiin siirtymään.

Hevoshaan koululla Sandy sai olla ensimmäinen vuorossa. Tehtiin ensin seuraamista, joka on ollut viime aikoina tosi hyvä. Sitten luoksetuloja. Toisen luoksetulon yhteydessä Sandy ei saanut palkkaa koska sivulle tulo oli ylivino. Kolmannella kerralla se yritti varastaa, mutta kun otettiin uudestaan se tuli tosi hyvin.

Sitten tehtiin omaa. Sandy jaksaa työskennellä tosi hyvin löytääkseen oman. Sen työskentely näyttää hyvälle, ja se on rauhallinen. Yritettiin vielä tehdä kapulan pitoja, mutta sille tunnarin pito on haastava. Hassua on että se tuo oman tosi nätisti ilman pureskelua, mutta ei voi pitää sitä nätisti paikallaan.

Seuraavaksi Koodi sai tehdä omaa. Ensin olin liian kaukana eikä se malttanut työskennellä, kun menin lähemmäs niin se teki hyvää työtä. Toisella kerralla se jaksoi todella hyvin etsiä omaansa. Kolmannella kerralla samoin. Kolmannella kerralla vein sen jo vähä poispäin ja lähetin etsimään, se sujui hyvin.

Sitten leikittiin namilla, Koodi ei ihan 100% vielä ymmärrä että namia pitää jahdata. Sain myös ideoita miten tehdä nami vielä paremmaksi palkaksi, dvd:stä josta olen puhunut. (Suosittelen sitä oikeasti kaikille jotka miettivät mitä voisi vielä tokossa tarkentaa, aion käyttää monia harjoituksia myös Monnin kanssa.)'

Leikittiin vielä ja kierrettiin tolppaa. Koodi on saanut aivan super vauhdin kiertämiseen, sen lemppariliikkeet tulee varmasti olemaan vauhtiliikkeet. Tällä kertaa oli paljon vaikeampaa jo leikkiä kahden lelun leikkiä, koska Koodi halusi juosta ympäri sen yhden lelun kanssa. Pitää vähän tarkkailla tilannetta, että miten paljon sen voi antaa juosta siellä. Ettei tule sellaista tilannetta että lelun kanssa joustaan joka kerta ympäri kenttää monta minuuttia. Vähän pitää vielä säädellä ja säätää asioita, mutta sehän on tässä se paras ja haastavin osuus.

Ai niin, vasenkätisenä ihmisenä mulle on paljon helpompaa leikkiä vasemalla kädellä namileikkiä, eli nyt pitää harjoitella enemmän oikeata kättä. Samoin agilityssä, oikean käden ohjaus on paljon huonompi... Ja Sämppäri Sandyn naama on viime aikoina alkanut harmaantua :( Mun pikku prinsessa, alkaa vanhenemaan. Onneksi se näkyy vain karvoissa, koska Sandyn sisällä asuu vieläkin pieni termiitti terroristi <3


You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe