Tunnari tuskaa

09:37

Ollaan treenattu paljon Koodin ja Monnin kanssa tokoa.
Lauantaina käytiin Ansun, Kentsun ja Ylvan kanssa treenaamassa Vuokkosilla. Ensin Kentsu näytti taitavaa tokoa, ei voi kuin ihailla :) Sandyn kanssa tehtiin leijeröintiä. T teki meille juoksuradan, jossa oli esteitä putken takana, eli mä juoksin toisella puolella putkea. Alkuun ei meinannut sujua, koska olin myöhässä, mutta saatiin kuin saatiinkin se kuntoon. Kontaktitkin oli ihan hyvät :)
Sandy taisi kyllä nauttia täysillä koko ajasta, ja mullekin tuli hiki.
Koodi pääsi aksailemaan, halusin sille opettaa agilityä, ja se kyllä näytti viihtyvän hyvin agilityradallakin. Koodille tehtiin putkeä ja siivekkeiden kiertoa, on se taitava. Sitten se sai rillutella lelun kanssa ympäri kenttää. Ja hyppäshän se itsekseen pari estettäkin.
Monnin kanssa tehtiin tunnaria, ja taas se teki sen raivostuttavan nostan kaikkia kapuloita. Saatiin kuitenkin hyvät ohjeet Ansulta, ja sunnuntaina M teki 2 perättäistä onnistunutta tunnaria!! :)

Sunnuntai oli leikkipäivä vanhemmilla. Koodi on aika tykästynyt siskon Bamse karjalankarhukoiraan. Sitä pitää käydä pussailemassa ja ihastelemassa vähän väliä. Pitää joku kerta mennä molempien kanssa koirapuistoon (JOS siellä ei ole muita koiria), niin ne sais leikkiä vapaammin.

Tiistaina oli taas Vuokkoset treenit. K oli ekana vuorossa:
Kiertäminen: Se tarjoaa jo itsekseen kiertämistä ja näyttää nauttivan tästä vauhtiliikkeestä.

Vauhtinouto: En tiedä miksi, mutta otin siltä pannan pois ja oli aika vaikeaa pitää tästä luikertelevasta käärmeeestä kiinni. Joten ajatus oli ilm. agilityssä. Nyt se taas kyllä toi kapulan mutta alkoi järsimään sitä. Otin kapulan pois ja ei tehty noutoa uudestaan.

Ruutu: Heitin pallon Mirjamille, joka laittoi sen ruutuun, K kuitenkin luuli että pallo on Mirjamilla ja juoksi suoraan Mirjamin luokse. Sitäpaitsi, nyt pallot on pannassa. Se meni ihan "kuurotilanteeseen" pallosta, ja halusi vain rillutella. Eli ensi kerralla tehdään narulelun kanssa, ja niin että ekan kerran vien itse lelun, koska nyt ruutu ei ollut olleskaan hyvä.

Monni:
Kapulan nosto: Ensin tehtiin Monnin kanssa pari kapulan nostoa, niin että noston jälkeen M pääsi suoraan leluun kiinni. Tämä sujui tosi hyvin. eli fiilistä oli.

Ruutu: Vein lelun ruutuun ja M sai juosta sen hakemaan. Teen nyt pitkiltä matkoilta heti, ja sen takia laitoin lelun takaisin ruutuun.

Tunnari: Ajatus oli seuraavanlainen. Heitä nakkeja maahan, anna Monnin avata nenä hakiessaan nakkeja. Siirry tunnareille ja odota että se hakee oman. Ajatus hyvä, toteutus huono. Monni kyllä söi nakkeja ja avas nenää, mutta se nosti kaikki muut kapulat paitsi oman. Poistuin kentältä, ja Mo ei saanut palkkaa.

Sitten Koodi pääsi takaisin kentälle ja tehtiin seuruuta. Se on alkanut koko ajan ahneemmaksi tällä viikolla, eli ehkä ne namit vielä kelpaa. Sitten vielä leikittiin yhdellä lelulla, tarkoitus oli vain se että se on lähellä, vapaana kun muut treenaa kentällä, ja se oli kyllä vallan mainio koska se ei karannut kenekään luokse.

Monnin kanssa en luovuttanut, vaan päätin ottaa uuden tunnarikierroksen. Ensin käytin estettä hyväksi ja heitin oman sekä namia esteen taakse. Namien syönnin jälkeen se toi oman. Sitten mentiin taas kasan luokse ja laitoin oman sinne, M haki katseella, mutta toi oman. Vielä uudestaan niin että Monni ei nähnyt minne oman laitoin, nyt se käytti nenää, ja toi onnsituneesti oman. Tehtiin vielä pari toistoa niin, että M ei nähnyt minne oman laitoin, ja taas se haisteli hyvin ja toi oman. Eli tässä liikkeessä on kyllä joku outo klikki, joka varmaan johtuu minusta.

Hyvin tehdyn tunnaripakotuksen jälkeen M sai superpalkan ja sitten K sai taas tulla. Mentiin vain leikkimään yhdellä narulelulla. Opetan sille, Mirjamilta saadun hyvän vinkin mukaan, tuomaan lelua takaisin. Narulelua K tuo, ja leikittiin pitempi tovi. Tavoitteena on että minä olen kivempi kuin rillutus, ja sen takia kun K tuo lelun niin leikki sen kuin jatkuu.

Omasta mielestäni oli aika rankat treenit. Ensi kerralla pelkkä M tulee mukaan, ja mennään aikaisemmin illasta treenaamaan K:n kanssa. Haluan seuraavalla kerralla keskittyä kokonaan Monsteriin.

Tänään mennään Malminkartanoon treenaamaan. Toivottavasti sirkuskentällä olisi tilaa. Treenaamassa tänään S & K, koska Monni on aksatreeneissä.  Koodin kanssa otetaan uudestaan ainakin noudon ja ruudun.

You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe