Muumilaaksossa kaikki hyvin

08:31

Tää blogin kirjoittelu laaha perässä, mun pitää selkeästi skarpata!

Koodin kanssa kaikki menee hyvin. Kun ruoka vaihdettiin Acanaan, niin vatsakin on toiminut paremmin. Nyt Koodi on saanut Tehobaktia ruuan mukana, mutta tänään sai viimeisen annoksen, ja katsotaan miten homma etenee. Koska vatsa oli löysällä ja etsimme ongelman syytä jäi kaikki namit pois, ja sitten ollaankin pelkästään leikitty. Treenit aloitettiin taas lauantaina ja nyt harjoitellaan naksuttimen avulla maahanmenoa. Oma koirahan on aina fiksuin, mutta Koodi kyllä ymmärsi homman aika nopeasti.

Koodi on myös viikottain saanut tavata siskoaan Ylvaa, mikä on kivaa, niin ne saa omanikäistänsä seuraa. Alla pari kuvaa tokon piirimestaruuskisoista, missä K&Y sai tavata enemmänkin kelpieitä. Koodi on myös osoittautunut hyvin rohkeaksi. Se ei paljon eilen välittänyt kummipojista tai torstainan ranskanbullista. Sen elekieli on aivan mahtava sekin. Kaikki on vain niin ihmeellistä ja uutta, kun on pieni pentu.

Monnin kanssa käytiin kokeenomaisissa treeneissä taas toteamassa että se on ihan paineessa kun jännitän. Seuraaminen meni hyvin, kuin myös luoksetulo. Hyppynouto ja ruutu oli kauheita ja kaukot ihan ok. Siis hyppynouto oli jotain sellaista mitä en yhtään ymmärtänyt mikä oli ongelma. Se vaan vikisi ja kieltäytyi hyppäämästä yli. Ruutu oli taas häiriömerkkeineen vaikea, ja Mo ei löytänyt ruutua. Tehtiin myös korjaava sarja hyppynoutoa ja ruutua. Eli ei vielä olla VOI kondiksessa, pitkään aikaan. Mutta myönnettäkön, että treenaaminen ei ole oikein ollut määrätietoista, vaikka onkin kalenterimerkinnät. Eli peiliinkatsominen on paikallaan. Jospa tästä skarppaisin, ja laittaisin myös merkinnät milloin jonkun asian pitää olla valmis, silloinhan sitä enemmän osaa panostaa siihen.











You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe