Naks naks

21:40

Ajatuksena tänään oli siis mennä Malminkartanoon T:n mukana ja treenata siellä. No, after work suunnitelmat muuttuivat, ja lähdin suoraan kotiin. Koska T oli jo käynyt lenkillä trion kanssa, ajattelin että voin sitten treenata täällä kotona. Hyvä tehdä vähän naksutinkoulutusta eilisen jälkeen. Tein K:n ja S:n kanssa vuoronperään, aina yksi juttu, ja sitten toinen sai tehdä.

Koodi:
Kapulan nosto: Olen ollut vähän hidan naksuttimen kanssa, ja valitettavasti naksauttanut osan tiputtamisesta. Tänään asia korjaantui koska keskityin todella kovin juuri siihen nostotilanteeseen. Ensin naksautin nopeasti heti kun näin että K nostaa kapulan, kun tämä sujui palkkasin myös pidoista. Jos K tiputti kapulan ennen mun naksautusta, odotin että K nostaa uudestaan.

Kieppi: Koodin on ollut vaikeata seurata namikättä jos yritän pyöryttää sen ympäri. Treenattiin siis sitä että mun käsi saa mennä sen yli. Tässä harjoituksessa saatiin myös takapäänkäyttöä harjoteltua, ja vahingossa tuli myös yksi sivulletulo. (Mutta se oli kyllä vähän liian edessä)

Kieriminen: Ajattelin katsella saako vielä Koodi tarjottua jotain muuta. No sehän kieri maassa, ja naksautin siitä. :D Eli sitä ei kierimiseen ilmeisesti tarvitse houkutella, vaan se tulee (luultavasti) itsestään.

Maahanmeno: Lopuksi vielä tehtiin maahanmenoja käskytyksellä. Meno alkoi kuitenkin jo hyytyä, eli ei montaa tehty.

Sandy:
Pipi: Haluan opettaa Sandyä kävelemään kolmella jalalla niin että etutassa on "kipeä", eli se pysyy ilmassa. Ekalla kierroksella haettiin vaan tassun nostoa. Ensin siitä tuli sellaista tassujen nostoa paikoillaan, mutta toisella kerralla sain hyvin naksautettua, ja pian S tarjosi jo oikeata etutassua. Kolmannella kerralla S nosti ja piti sitä hyvin ylhäällä, oikein venytti sitä pitkäksi. Neljännellä kerralla ei ihan saatu vielä asiaa eteenpäin, mutta vahvistin jalan ylhäälläpysymistä ja "pipi"-sanaa.

Oli muuten hauskat treenit, ja koska S oli siinä kyttänä ja vähän ärsyttämässä Koodia välillä, niin Koodi oikein kurottautui hakemaan nameja. Kun ne ei ollutkaan itsestäänselvyytenä hänelle, niin into nousi.

K on muuten kasvanut termiittien ohi, eli on nyt jo perheemme suurin koira alle 4-kuisena.

Onpas Koppura ollut pieni

You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe