Viikonlopputreenit
07:57Viikonloppuna ollaan oltu todella ahkeria Koodin kanssa. Perjantaina K pääsi toimistolle mun kanssa oleskelemaan. Se sai paaaljon uusia tuttavuuksia, ja moni ei ikinä ollut kelpietä nähnytkään. Eli sosiaalistamista ollaan harrastettu urakalla. Oman huoneen kollegat pyysin olemaan välittämättä Koodista, että se tajuaisi että täällä on tylsää. Työpäivän jälkeen lähdettiin keskustaan katsomaan meinikiä. Lähdettiin Hakaniemestä ratikalla keskustaan. Koodi oli välinpitämätön. Sitten käveltiin Espallle jossa tehtiin seuraamista. Koska oli Silakkamarkkinat, oli tämä hyvä tilaisuus käydä "väentungoksessa" ja hyödyin itsekin reissusta koska tuli ostettua mustaa leipää. Koodi oli kyllä vähän arka siellä väentungoksessa, eli sitä pitää harjoitella lisää (vaikka harvemmin meillä tulee tällaisia tilanteita vastaan). Sitten mentiin vielä kohti Stockaa, ihan sisään Hulluille päiville en viitsinyt mennä, mutta tehtiin katsekontaktaia Keskuskadulla ja kellon edessä. Väentungoksesta huolimatta Koodi toimi hyvin, ja alkoikin olemaan jo aika rento, tai väsynyt ;) Sitten vielä kuljettiin metrolla Rautatientorilta Sörkkään, ja vielä bussilla kotiin. Eli julkiset nähty ja koettu ilmaan mitään ongelmia. Hyvä Koodi!
Tätä Koodi harrasti toimistolla, eniten nukkumista. |
Lauantaina Koodi pääsi muukaan T:n kanssa tallille. Hasse hevonen oli kyllä vähän pelottava Koodin mielestä. T ja K seisoivat siinä pilttuun reunalla sillä aikaa kun laitoin Hassen valmiiksi. Hasse on onneksi koiriin tottunut, että sille tuo pikkuinen ei ollut pelottava. Mutta ihana nähdä että K pysyy rauhallisena, eikä mene höösäämiseksi tällaisissa tilanteissa. Lauantaina ratsastuksen jälkeen otettiin vielä treenit. Tehtiin kiertoa, vauhtinoutoa, seuraamista ja oman etsintää. Oli vähän vaikeampaa koska oltiin ruohikolla, pari kertaa K nimittäin karkasi seuraamisesta eteenpäin. Kuitenkin se tajusi nopesti asian ja palasi treenaamaan.
Sunnuntai oli vapaapäivä. Tai voiko sitä laskea vapaapäiväksi kun käytiin poimimassa omenoita, sitten oli vuorossa haravoiminen ja vielä siskon koirien kanssa juoksentelu. K sai raptuksia kun omenat tippuivat puusta, siellä se juoksi ympäriinsä, hassuttelija. Haravaa oli kiva paimentaa, ja kasoista etsittiin omaa kapulaa. Kerran S&M vähän häiritsi touhua, mutta muuten työskentely oli mahtavaa. Illalla vielä 13 viikon täyttymisen kunniaksi K pääsi pesulle, kuten myös S&M. K painaa nyt 7,5 kg. Eli noin kilo tullut viikossa lisää. Ollaan me muita pikku treenejäkin tehty, kuten kosketusalustaa ja kapulan pitoa.
Muuten, T näki ohjelman missä bordercollie paimensi ankkoja, ja nyt häntä kiinnostaisi lähteä K:n kanssa sytyttelemään. Eli saas nähdä onko meillä parin vuoden päästä ankkoja pihalla :D
Koodi tykkää paimentaa haravaa. |
Sandy pölli Bamsen syödyn luun ja meni kasaan nauttimaan. |
0 kommenttia